Jäsenkirje 1/2021

Hyvää alkanutta sukellusvuotta 2021!

Vuosi on alkanut yhtä haastavissa merkeissä kuin edellinen vuosi päättyi. Nyt on hyvä aika katsahtaa edelliseen vuoteen ja suunnata myös katsetta tulevaan.

Jäsenmaksut on nyt lähetetty ja toiminta on alkamassa maltillisesti. Mikäli et ole saanut laskua, tai laskun osalta on jotain kysyttävää, olkaa yhteydessä Rahastonhoitajaan – rahasto@nokianurheilusukeltajat.fi

Norppatoiminnan osalta vuosi 2020 alkoi hyvissä merkeissä. Keväällä toiminta jatkui normaaliin tapaan ja aktiivisia norppia oli altaan täydeltä. Loppukeväästä hallit menivätkin kiinni ja toiminta pysähtyi osaksi aikaa. Syksyllä pääsimme hetkeksi nauttimaan hallista, ja toiminta käynnistyikin varsin innokkasti. Vanhat ryhmät jatkoivat innolla ja uusi alkavien ryhmäkin saatiin muutaman vuoden tauon jälkeen toimintaan. Joulun alla tulikin sitten uudet karanteenimääräykset ja halli meni kiinni, joten toiminta keskeytyi ikävästi.

Kuntouintiryhmä kävi aktiivisesti uimassa maanantaisin, ja paikalla nähtiin vaihteleva määrä väkeä. Jalkapalloa pelattiin myös sulassa sovussa norppien kanssa ja yhteistyöllä kaikki mahtuivat altaaseen.

Kuutti- / perhevuoro etsii edelleen ohjaajaa, joka ottaisi treenit vetääkseen. Nyt toiminta on pyörinyt ihan kävijöiden toimesta ja kävijämäärä on vaihdellut.

Laitesukelluksessa nähtiin aktiivinen vuosi. Peruskurssia seurassa ei järjestetty, mutta muutaman aktiivin voimin selätettiin korona ja kävimmekin pitkin avovesikautta erilaisissa kohteissa niin lähellä kuin kauempana. Laitesukelluksessa on ollut helppo pitää koronaturvalliset ryhmäkoot ja etäisyydet. Myös seuran täyttötiloissa pidetään turvalliset etäisyydet ja pyrimme käymään täyttämässä pullot yksin. Laskeskelimme, että vuoden 2020 aikana tehtiin seurassamme lähes 50 viikkosukellustapahtumaa, joka taitaa olla ylivoimaisesti ennätys. Joinain viikkoina oli kaksikin tapahtumaa. Kävijöitä tapahtumissa on toki keskimäärin ollut kaksi, mutta joitain isompiakin tapahtumia on ollut.

Suurimpina tapahtumina seurassa oli kevään uimarantojen puhdistukset sekä ennen joulua hoidettu Nokian Veneilijöiden sataman tarkistussukellukset.

Seuran jäsenmäärä pieneni huomattavasti vuonna 2020, eikä alkanut vuosi näytä tuovan koronatilanteeseen helpotusta ainakaan heti, joten toivomme, että seuran toimintaa pystytään jatkamaan ja pääsisimme aloittamaan hallivuorot ja norppatoiminnan mahdollisimman pikaisesti.

Norppatoiminta käynnistetään heti, kun rajoitukset sen mahdollistavat. Norppia ja ohjaajia tiedotetaan asiasta välittömästi, kun saamme jotain tietoa asiasta. Norppatoimintaan on mahdollista ottaa uusia nuoria. Jos on kiinnostuneita, niin yhteys Miikaan sähköpostilla: nuoriso@nokianurheilusukeltajat.fi

Laitepuolella uudet tai oikeastaan vanhat tuulet alkavat puhaltamaan ja pyrimme kouluttamaan ja kouluttautumaan sukeltajaliiton kautta CMAS M1, M2 ja M3 tasoille, joka tarkoittaisi, että seuran laitesukelluskoulutus olisi täysin omavaraista. Lisäksi useammalla kouluttajalla kouluttaminen tulee mahdolliseksi. Keväällä olemmekin järjestämässä ensimmäistä CMAS-kurssia uuden kurssimateriaalin ja standardien mukaan. Sitä sopii mainostella lähipiirille ja vaikka kauemmaskin! Yhteydenotot koulutukseen liittyen sähköpostiin koulutus@nokianurheilusukeltajat.fi

Alkaneelle vuodelle erilaisia tapahtumia on suunnitteilla ja lisää näkyvyyttä pyrimme seuralle saamaa. Talven aikana näytösluontoinen talvisukellustapahtuma järjestetään Nokialla ja keväällä uimarantojen perinteinen puhdistus.

Nyt toivomme koko seuralta talkoohenkeä ja kärsivällisyyttä, jotta haasteellisesta ajasta pääsisimme yli ja hallivuorot sekä muu toiminta saadaan jatkumaan täysipainoisena, kun tilanne normalisoituu.

Hyvää ja turvallista alkanutta vuotta 2021 kaikille jäsenille!

T: Tomi Leinonen, puheenjohtaja

Sekä koko Johtokunta.

Similar Articles

Vuosikokous 14.11.2020 kl... Tervetuloa Nokian Urheilusukeltajat ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen lauantaina 14.11.2020 klo 18. Paikkana toimii tänäkin vuonna Alisniemi (Nokian Invalidien sauna, Porintie 584, 37130 Nokia). Kokouksen jälkeen lämpiää sauna. Kokouksessa
Nokian Urheilusukeltajat ... Tervetuloa juhlistamaan seuramme 40 vuotista taivalta Nokian Kerholaan (Souranderintie 13) lauantaina 28.10.2017 Tarkemmat tiedot: Ilmoittautuminen tapahtuu Lauri Kivimäelle 8.10.mennessä sähköpostilla puheenjohtaja@nokianurheilusukeltajat.fi tai puhelimella 040 7615358 Illalliskortin hinta
Syyskokous 2018 Tervetuloa syyskokoukseen 2018 Sääntömääräinen syyskokous järjestetään perjantaina 23.11. klo 18 Nokian Urheilusukeltajat ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 23.11. klo 18 Nokian Reserviläisten majalla (Pinsiöntie 500). Käsiteltävät asiat:
Seuran Kevätkokous 25.4.... Nokian Urheilusukeltajien sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Portilla, Pirkkalaistie 1 (portinvartijankoppi keilaamon terassin alapuolella), 25.4.2017 klo 18.00. Tervetuloa!
Kevätkokous Torstaina 22... Sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 22.3. klo 18 Nokian Urheilusukeltajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 22.3. klo 18.00 seuran täyttötilalla Portilla (Pirkkalaistie 1, 37100 Nokia). Tila sijaitsee Keilaamon
Hylkysukellusleiri 27.8. ... Seuran perinteinen Hangon hylkysukellusleiri 27.8. – 28.8. Lähtö 26.8 illalla, majoitus hangossa, vene varattuna lauantaiksi 27.8. ja kohteet valikoidaan sukeltajien luokitusten mukaan. Sukellusten jälkeen majoitusta ja saunomista
Seuran Syyskokous Kerhola... Nokian Urheilusukeltajien sääntömääräinen syyskokous järjestetään Kerholassa, Souranderintie 13, 21.11.2016 klo 19.00. Tervetuloa!
Nokian Urheilusukeltajat ... Nokian Urheilusukeltajat ry:n syyskokous järjestetään 3.11. klo 18:00 seuramme tilalla. Tervetuloa!
Seuran Kevätkokous 2016 Seuran kevätkokous pidetään 28.4. klo 18.15 alkaen Nokialla Liljasalissa, Härkitie 5. Tervetuloa!
Kevätkokous 28.3.2019 kl... Seuran kevetkokous järjestetään seuran tiloissa 28.3.2019 klo 18.00 Kokouksessa tärkeimpinä asioina viimevuoden tilinpäätös sekä toimintakertomus. Myös hallivuorojen hakemisesta seuraavalle kaudelle päätetään. Tervetuloa kokoukseen. Tämä on hyvä paikka